Tämän piirsin valokuvaa mallina käyttäen. Kuvassa siis siskon kaveri, joka taisi jopa itse ehdottaa, että piirrän hänestä kuvan. Tämän piirroksen pohjalta piirsin vielä kaksi muuta versiota tusseilla, mutta itse pidän eniten juuri tästä ensimmäiseksi piirretystä, ja piirroksessa kuvaamani tyyppi totesi itsekin, että on jopa näköinen. :D

                                     

IhQ muokkaus ja jee. Pertun esittelin muistaakseni jo aikaisemmin. Perttuhan voi näyttää miltä tahansa, joten tällä kertaa hän on rockabilly-tyylinen. Täytyy tosin myöntää, että idea ei ollut omani, vaan erään kuvislinjalaisen, jonka piirrosta käytin mallina.