Tänä viikonloppuna minun oli tarkoitus piirtää sarjakuvia, mutta en sitten ehtinytkään. Jotain on kuitenkin työn alla, ja ne töherrykset nähdään blogissani hieman myöhemmin. Täytyy kyllä valitettavasti todeta, että opistovuotenani tulette näkemään blogissani enemmän muita piirroksia kuin sarjakuvia.

Piirsin kuitenkin edes jotakin. Kävin ulkona piirtämässä pari luonnosmaista tekelettä. 

Ihastuin opiston pihan omenapuihin, ja päätin piirtää osan niistä. Omenoita bongasin jopa yhden.

Piirsin myös kuvan alatalosta, eli opiskelutiloista. 

 

Lisäksi päätin laittaa tähän vielä kaksi vähän aikaisemmin piirrettyä kuvaa. Ensimmäinen on vasemmalla kädellä tehty. :D

 

Koska minulla ei juuri nyt ole oikein mitään kerrottavaa (tai on, mutta kerron niistä sitten sarjakuvan muodossa), lopetan tähän. Paitsi että voisin vielä kertoa yhden asian.

Olen käynyt tänään mielenkiintoisia keskusteluja. Pohdin kaverini kanssa sitä, tuleeko taiteilijan olla tietynlainen. Taiteilijat (tarkoitan tässä lähinnä kuvataiteilijoita) kun satutaan tunkemaan (tai osa tunkee itse itsensä) tietynlaiseen muottiin. Itsehän inhoan koko sanaa taiteilija. Sen sijaan, että jauhaisin aiheesta nyt, kun olen menossa nukkumaan, päätin kirjoittaa, mitä kaverini sanoi. Hyvin sanottu nimittäin:

"Jos oot taiteilija, sun täytyy henkisesti seota ,että sua arvostetaan jollakin tavalla."

 

 

 

 

Tähän on hyvä lopettaa tältä yöltä.